Ulkosuomalaiset: Rasismimaine pilaa Suomi-kuvaa
Yllättävää, ettei tämä vale saanut ketään ottamaan minkäänlaista kantaa. Tämä koskee kuitenkin
koko suomen valtiota ja tällä yritetään viestittää Suomea rasistisena valtiona vaikkei se pidä
paikkaansa eikä sellainen kuva ulkomailla ole.
Suomen kuva ulkomailla on erittäin maahanmuuttoystävällinen. Se on ystävällisempi kuin monen
muun euroopan valtion.
Suomesta on levinnyt kuva suvaitsemattomana ja jopa rasistisena maana.
Otsikon valekin on lähtenyt ulkosuomalaisilta eikä varsinaisesti mamuilta. Näyttäisi siltä, että
suomalaiset ovat saaneet kokea rasismia ollessaan mamuna ulkomailla mutta ei se tarkoita, että
mamut Suomessa saisivat saman kohtelun.
Ongelmiahan meillä on juuri siitä syystä, että otamme pakolaisia enemmän kuin kykenemme mutta
ei se ole rasismia.
Meillä on myös hyvä maine ns. turvapaikkashoppailuun eikä sekään puolla rasimimainekuvaa
vaan antaa päinvastaisen kuvan.
Toinen vale mistä nyt on hetkeksi vaiettu on syytä pitää mielessä.
Suomi tarvitsee mamuja tulevaa työvoimapulaa varten
Jestas sentään mitä kansalle syötetään. Tuo on vale sillä ainoa seikka mikä tähän voisi
liittyä olisi, että Syntyisi erikotyisaloja joiden kouluttamiseen tai osaamiseen tarvitaan
hetkellisesti ulkomailta saatavaa erityisosaamista. Suomi siis saattaa tarvita mamuja
joihinkin erityisosaamista vaativiin töihin joita Suomessa ei hetkellisesti osata.
Se oli Katainen kun oli vuonna 2008 sitä mieltä, että
2010 työikäisten määrä vähenee jos suhde pidetään
samana 11 vuoden kuluttua niin me tarvitsemme 1,8
miljoonaa ulkomaalaista tekemään töitä.
Nyt on kulunut melkein neljä vuotta tuosta lausahduksesta mutta mikään ei ainakaan vielä viittaa siihen. Enää on 6 vuotta jäljellä.
Epäilen, että vaikka ei olisi otettu yhtään mamua niin meillä olisi edelleen työttömyyttä mutta väestömme elintaso olisi huomattavasti korkeampi.
Tässä Kataisen legendaarinen lausahdus ulkomaisen työvoiman tarpeesta (1,8milj/11v)
http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s