Palaan viikon itselleni julistamastani bannin jälkeen tänne, ainakin tilapäisesti.
Päätin pysytellä sivussa, koska koin ylläpidon menettelyn tuolloin epäoikeudenmukaisena. Nimenomaan viittaan tämän ketjun viesteihin 217 – 221. Tuosta kaikesta saa sen käsityksen, ettei ylläpitoa häiritse, jos muita kanssakeskustelijoita haukutaan, kunhan omaan toimintaan ei millään tavalla puututa. Kirjoitan siis tässä oman mielipiteeni, ottaen samalla sen riskin että minut bannataan täältä lopullisesti ulos.
Minulle viimeinen pisara oli ylläpidon yhtyminen yhden pahimmin toisia haukkuvan Roy Rabbin pyyntöön
” Näiden häiriköiden sairalloinen saivartelu todella ällöttää. Ei ylläpito ole velvollinen kestämään mitä tahansa kenkkuilua, vaan pannausta voisi perustellusti ruveta panemaan täytäntöön.” Ylläpito vastasi Roy Rabbin pyyntöön:
Roy Rabb ehti ennen Ylläpitoa ja moderaattoreita. Nimimerkit Asiantuntija ja Valittu saavat huomautuksen asiattomasta ja toistuvasta ilkeilystä”Ymmärrän jopa nimimerkin Asiantuntija bannaamisen (vaikka pidän häntä muuten asiakirjoittajana), koska hän käytti aika kovaa tekstiä ylläpitoa kohtaan. Sen sijaan nimimerkin Valitun viesti ei sisältänyt mitään sellaista, joka olisi oikeudentajuni mukaan oikeuttanut varoitukseen. Itsekin ihmettelinParkkarin vaalikarja heittoa nimimerkkikirjoittajalle. Minulle vaalikarjasta puhuminen olisi tietenkin ollut ihan paikallaan. Sain sen käsityksen, että varoitus tuli kolme viikkoa aikaisemmin tehdystä luokkajaottelusta. Minä taas ole työssäni tottunut siihen, ettei vanhoihin asioihin voi jälkikäteen reagoida. Ei varsinkaan kiistaosapuolen pyynnöstä.
Matseman yritti huomattaa asiasta:
”Unohdit Parkkari Roy Rabbin, jolla ei ole juuri muuta asiaa, kuin kirjoittaa halventavalla tavalla kanssakirjoittajistaan. Olisi paikallaan myös huomautus hänelle.”Ylläpidon vastaus oli lakoninen: ”Jokainen huomautus kirjoittajasta tai nimimerkistä punnitaan.” Ei siis toimenpiteitä.
Roy Rabb on päättänyt, että toisinajattelijat ovat häiriköitä ja haluaa heidät hiljaiseksi. Hän on monin sanankääntein haukkunut vastustajansa ja vaatinut ylläpidolta heidän bannaamistaan. Samalla hän asettunut näennäisesti ylläpidon rinnalle ja antanut ymmärtää, että hänen mielipiteitään vastustaneet ovat myös ylläpidon vastustajia. Minusta on alkanut pahasti näyttämään siltä, että ylläpidon jatkuva nuoleskelu on tuottanut myös tulosta. Rabb saa edelleen rauhassa jatkaa muitten haukkumista.
Tässä muutama lainaus ala Roy Rabb:
…suosittelen että ylläpito kylmästi siirtää häirikköjen jutut toiseen ketjuun, tai bannaa heidät kahdeksi viikoksi. …Toivon ylläpidolta tiukkuutta.
- - - -
Tervetuloa takaisin lomalta Risto Helin. Lähtösi jälkeen foruumissa on ollut melko vähän faktatietoa, enimmäkseen kakaroitten temmeltämistä hiekkalaatikossa. Taso on romahtanut.
Jatka Sinä faktojen latelemista. Tarvitsemme oikeaa tietoa, ilman pelkoa, mielistelyä tai vääristelyä.
- - - -
-Tällaista psykopatiaa tulee vastaan vastauksissa kuten x,x,x,x,x,x,x jne. Hitlerin naziporukka tykkäisi varmaan tästä.
Vielä yksi esimerkki Rabbin mutkien suoraksi vetämisestä:
Heikki Lamminmäki kirjoitti ”
että joidenkin mielestä Suomen perustuslain vastaisia mielipiteen ilmaisuoikeuksia paheksutaan.”Tähän Matseman
Taisin lukea liian nopeasti, mutta en pannut merkille mitään tällaista, eikä Lamminmäki kerro viestissään tarkemmin, mitä hän tarkoittaa.Roy Rabb:
Koko tämän maineikkaan foorumin häväistyksenä pitäisin esim. sitä, kun Heikki Heikki Lamminmäkeä, asiallisuuden henkilöitymää, pyydetään ilman varsinaista syytä kertomaan tarkemmin. Häiriköinniksi sitä sanoisin.
Ensinnäkään Matseman ei tuossa pyydä mitään, vaan ihan asiallisesti pohtii mihin Lamminmäki viittaa. Mitä tuolla on tekemistä tämän maineikkaan forumin häpäisemisen kanssa ? Tuossa ei myöskään mitenkään arvostella Lamminmäkeä. Miten tuo voi olla häiriköintiä ? Onko Roy Rabbin tarkoitus ylläpidon avustuksella tosiaan savustaa täältä argumentoivat keskustelijat. Vainottuja nimimerkkejä ei tarvinne mainita.
Itse olen vahvasti sillä kannalla, että sananvapauden nimissä tällaisella keskustelupalstalla pitää sallia erilaiset mielipiteet. Aivan kuten Lamminmäkikin toteaa.
Parkkari kirjoittaa myöhemmin.
”Ylläpidon ja moderaattoreiden lähes anteeksiantamaton virhe oli sallia maahanmuuttokeskustelun dominoida koko foorumi. Erityisesti sallia häirikkönimimerkkien mellastus. Nyt tämä ei enää toistu.
Maahanmuuttopolitiikkamme ja Mamu-uutiset ovat vain kaksi foorumin 1148 aiheesta. Loput 1146 aihetta käsittelevät kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.”Tuon maahanmuuttokeskustelun olisi tosiaan voinut katkaista. Olen siltä osin samaa mieltä.
Parkkarin käyttämä ilmaisu ”häirikkönimimerkit” on ”sattumalta” täysin sama mitä Roy Rabb ja kumppanit ovat viljelleet. Vaikka ylläpito moittii keskustelijoiden jakamista A ja B joukkueisiin, valitsee ylläpito tässä jaossa yksioikoisesti puolensa. Tarkoitetaanko tällä siis kenties nimimerkkejä ”Asiantuntija, Valittu, Matseman” ? Ehkä myös omalla nimellä kirjoittajia, kuten Kivimäki, Niskanen jopa Heinonen kenties ?
Siis ymmärränkö oikein, että kriittisiä kirjoituksia sallitaan, muttei niiden kyseenalaistamista. Se on myös Parkkarin mielestä häiriköimistä. Jos näin on, olen omalta osaltani valmis vapaaehtoisesti (muiden täältä poistuneiden omalla nimellä kirjoittajien tapaan) siirtymään katsomon puolelle.
Yhdyn tähän Juusepin kirjoittamaan tekstiin, vaikkakin varmaan ihan eri lähtökohdista:
”Parkkarin julistus sisältää kaksi keskenään ristiriitaista kohtaa. Toisaalta julistetaan, että jokaisella on mahdollisuus sanoa mielipiteensä, kunhan ei riko netikettiä. Ja heti perään julistetaan, että on tehty anteeksiantamaton virhe, kun maahanmuuttokeskustelussa on sallittu sanoa mielipide.”.
Ylläpito toteaa Niiskutin ehdottamat tiukat sensuurit hyviksi. Bannia, bannia ja varoituksia, hyvinkin herkästi.
Minusta tuossa on vahva ristiriita, että tahot jotka kuuluttavat sananvapauden perään, vaativat tiukkaa sensurointia bannauksineen ja varoituksineen. Olen vahvasti sitä mieltä, että keskustelu syntyy erilaisista mielipiteistä. Mitä sananvapauden vaalimista se on ?
Miksei ylläpito/moderointi voi esimerkiksi ottaa käyttöön ohjaavaa toimintaa, kuten muualla (Jatkoaika, ff2) on tapana. Mode voi vain yksinkertaisesti huomauttaa, että tämä viesti ei pysynyt otsikossa ja sitä edellytetään seuraavassa viestissä. Täällä en ole vastaavaa juurikaan nähnyt.
Yksityiskohtaisesti voin ottaa myöhemmin näihin Niiskutin ehdotuksiin kantaa, joista jotkut ovat ihan ok., jotkut taas eivät.
Lopuksi totean arvostavani kaikesta huolimatta vahvasti Parkkarin pyyteetöntä työtä tämän blogin hyväksi. Itsekin talkootyötä tekevänä uskoisin ymmärtäväni miltä kohtuuton arvostelu tuntuu. Sitä olen itsekin joutunut kokemaan monet kerrat. Itse en suurin surminkaan voi nähdä vaihtoehtona tälle forumille Suomi24 törkypalstaa, en myöskään Finestglobe palstaa joka ei keskity vaasalaisten asioihin.