Toivoisin kovasti, että nämä puoluepulinat lopetettaisiin. Maahanmuuttokysymystä pitää tarkastella
kiihkottomasti ja järkeä käyttäen. Ei saa ajatella sitä puolueaivoilla. Täytyy tarkastella maltillisesti. Mutta tuntuu olevan liian kuuma aihe. Täytyy heti huomauttaa joillekin, että en ole pyrkimässä eduskuntaan.
Se aihe ei edes kiinnosta. Ensiksi pitää erotella kaksi eri aluetta joilla kovinkaan paljon ole keskenään tekemistä,
pakolaiset ja maahanmuuttajat.
Kumpaankin suhtaudun myötämielisesti, mutta myös kriittisesti. Onko mahdollista ollaa kumpaakin yhtäaikaa?
Kyllä voi. Kiintiöpakolaiset tarvitsevat turvapaikkaa. Heitä tulee vuosittain 750 ja sitten toisenpään kautta myös palaa takaisin synnyinmaahansa. Kansainvälisessa politiikassa tilanteet muuttuvat mikä tänään oli turvallista ei ole viikonpäästä ja päinvastoin.
Sitten on oma ryhmä jotka tulevat pakoon puhjenneen konfliktin takia. Viime vuonna rajalta pyörrytettiin suoraan takaisin yli 3000 laitonta turvapaikan hakijaa. Nyt eduskunnassa, kunhan Tiura ja lautakasajutuista selvitään
ulkomaalais - ja kotiuttamislain muutos. EU:n sisältä ei ole mahdollista uuden lainmuutoksen mukaan tulla, ei kyllä nykyisenkään. Nyt tuli Helsinki-Vantaan kentälle 45 romanikerjäläistä jotka hakivat
turvapaikkaa. Nyt he voivat olla toimeentulotuen muodossa "kesälomailla" koko kesän. Uuden lain mukaan tällainen "lomailu" jää viikkoon.
Sitä lakkaamatta ihmettelen, kuinka tilanteet ovatvoineet tulla hallitsemattomiksi. Meillä on hyvä ulkomaalaislaki,
kunhan viranomaiset sitä noudattaa. Jos lakia noudatetaan, ei tänne tulla kuin muuttolinnut. Sitten on työnantajat jotka rahtaavat tänne itselleen halpatyövoimaa. Kukaan ei heitä aseta siitä vastuuseen. Tässä on jo pitkän aikaa työntajapiirit jakaneet työmarkkinoita A ja B luokkaan. Harmaat markkinat käyttää härskisti hyväksi tietämättömiä ulkomaalaisia työntekijöitä. Tässä suhteen Heinäluoma puhuu täyttä asiaa.
Demarien tekemä päätös ei ole Heinäluoman yksin tekemä, hän vain toi sen julki. Ne ongelmat jotka on tosiasioita. Eihän tämä ole ongelma niinkauan kuin tämä on ns. duunarikysymys, mutta sitten huuto meteli syntyy kun meidän virkamiehet potkitaan ulos ja tilalle otetaan halvempia ulkomaalaisia.
Jos meiltä otetaan Vaasassa ulkomaalaiset työntekijät pois, niin Vaasa pysähtyy.
Sen vuoksi minä toivon, että asioita käsiteltäisiin järkevästi ja jätetään tunne kysymykset pois.
Keskustellaan maltillisesti niin löydetään oikeita ratkaisuja. Tällä hetkellä on joka puolueessa täysin erilaiset näkemykset. Erimielisyyksillä tuhotaan hyvät ratkaisut ja vaikeutetaan täällä jo olemassa olevien
ulkomaalaisten asemaa. Toivottavasti keskustelussa viimeinkin siirrytään asialinjalle.
Pentti Suksi