Kari, älä kirjoittele humalassa!!
Nyt kyllä solvaat aivan suotta.
Et kuitenkaan ottaisi pois talvivaatteita?
Olet ymmärtänyt ajatukseni väärin. Peruselinehdot pitää turvata. Hyvät
talvivaatteet punaisen ristin kirpputorilta olisi ihan perusehto.
Sain tuolla Art City-keskustelussa sellaisen käsityksen, että sinulla oli kiinalaisia vieraita. Minkä kokoiseen telttaan majoitit heidät? Ja ethän vain päästänyt sisälle?
Taas solvaat ihan suotta. He ovat täällä vain yhden asian takia ja se on
opiskelu, eli siihen mihin vaadin pakolaisiakin ensikädessä. Eli koulun penkille.
Samalla he kuluttavat omaa rahaa paikallisille yrittäjille. Monisatainen opiskelijajoukko
ostaa uskomattoman määrän vaatteita paikallisilta kauppiailta. Näin he ovat lähinnä
keskittyneet tuomaan verorahaa joilla voidaan ostaa plasvateeveitä auttmisen sijaan
vaikka sillä rahalla voisi oikeasti auttaa. Kaikki kulutus tapahtuu omaa
rahaa käyttäen. Vain vaihto-oppilasjärjestelmän suoma koulutus on
ilmaista. Eli se mitä vaadin pakolaisillekin ilmaiseksi. Vastaavasti oman
maamme kansalaiset voivat opiskella Kiinassa ilmaiseksi.
Joku voi miettiä, että "meneekö täältä muka joku Kiinaan opiskelemaan?"
Menee. Kävin kuukausi sitten juttelemassa yhden vaasalaisen yliopisto-
opiskelijan kanssa joka kertoi lähtevänsä yli kymmenen muun kanssa Kiinaan
opiskelemaan. Taisi olla Shanghaihin. Voi olla Hong Kongkin. En pitänyt
sitä tärkeänä. Kiinaan kumminkin. Nyt he siis jo ovat siellä.
Kari, minun pitää vähän valistaa sinua.
Kiitos, kuuntelen mielelläni kaikenlaisia ajatuksia. Niin hyviä kuin huonoja.
Suomessa kierretään totuutta. Suomalaiset eivät ole niin kiinnostuneita auttamaan, esim. Afrikassa asuvia. Eivät millään tavoin. Vielä vähemmän suomalaiset ovat kiinnostuneita ottamaan vastaan heitä turvapaikanhakijoina. Siksi näistä kukkalaitteiden asetuksista puhuminen tuntuu lapselliselta ja naurettavalta.
Nämä plasmateeveet, saunat, kukka-asetelmat kielivät ihan muusta.
- Oikea lääke tähän on järjestää asia 100 kertaa paremmin. Elikkä paras mahdollinen majoitus, vapaa ruokailu kaupungin parhaimmissa ruokapaikoissa. Vapaat uudet autot ja rajaton määrä bensiiniä + paljon muita sellaisia asioita.
Loppusumma olisi kuitenkin se sama, mutta turvapaikanhakijoita ja pakolaisia ei voitaisi ottaa vastaan niin paljon. Siis mitä paremmat (lue: kalliimmat) oltavat per pakolainen, sitä vähemmän heitä voidaan ottaa vastaan.
Tunnen sinut sen verran hyvin, että "Vedätät" varmaankin mutta se luo
mielenkiintoista keskustelua. Saatat yrittää provosoida mutta minua ei voi
provosoida. Sitä on moni yrittänyt.
Näe totuus: suomalaiset eivät halua maahan ulkomaalaisia. Jos kansa saisi päättää äänestäen, maan rajat olisi suljettu jo ajat sitten.
Kyllä auttamishalua löytyy mutta se on yleensä avun perusperiaatteen mukaista
auttamista, eli välitön hengen pelastaminen. Se on tärkein asia sillä jos sen
kustannuksella toinen pelastettu katselee plasmateeveetä niin kuollut
pakolainen oli huonosti autettu. Itse asiassa se oli epäonnistunut auttaminen
sekä sen syy oli se, että toinen autettu katseli toisen kuoleman kustannuksella
plasmateeveetä. Kun auttaminen keskittyy elintason korotukseen, kaikkoaa
monen auttamishalu. Minun mukaanlukien. Haluan auttaa todellista
avuntarvitsijaa enkä jo autettua. Ei hänen henkeään enää mikään uhkaa.
Mutta varsinaisesti tuli yksi asia mieleen
Tämä sattui jo vuosi pari sitten ja oli ihan normaali tapahtuma joita sattuu
päivittäin mutta kerron silti.
Ajelin illalla Perjantaina noin klo 18:00 entisen alkon vierustaa rautatie-
asemalle päin. Eli Pitkänkadun ja Rosteninkadun välissä Ratakatua
pitkin. Edessäni menee polkupyörällä nuori mies tai poika ja tarakalla
on aito Karjala tai Karhu mäyräkoira tai
ihan koko 24 paketti. Itse suosin enemmän Koffia tai Fostersia. Ajan
varovasti perässä noin parin metrin päässä koska tiedän, ettei pyöräilijä
voi tietää olostani koska sähköautoni ei pidä ääntä. Seuraan häntä niin
etten huomaa että hän saavuttaa viiden nuoren porukan. Sinänsä hän ajaa
ihan oikeaoppisesti ajoradalla eikä jalkakäytävällä. En nyt ota kantaa
oliko siinä kohdassa oikeus ajaa pyörätiellä kun en muista. Sitten
aivan yhtäkkiä hän horjahtaa suoraan eteeni. Kahden metrin etäisyys
onneksi antaa siihen mahdollisuuden. Samalla hänen päänsä kääntyy
sen verran että huomaan hänet tummaihoiseksi sekä vierellä olevan
5 pojan ryhmän. Mamuja siis. Hän ei tee elettäkään siirtyäkseen tien
reunaan vaan päläjää jotain tuntematonta kieltä näiden kävelijöiden
kanssa. Ohitan ryhmän ja jatkan normaalia elämää sillä tällaista
sattuu joka viikonloppu valkoihoisten nuorten tai aikuisten kohdalla.
Siis, että pyöräilijä ajaa olutpaketti tarakalla ja huojuu täyttäen koko
kaistan.
Tuli kuitenkin mieleen pari asiaa. En ota kantaa siihen, että oliko hän
alaikäinen ja että maksoiko kaupunkimme kaljat tai että ajoiko hän
juovuksissa ja oliko löytöpyörä mutta yksi asia pisti silmään. Hänellä
ei ollut pyöräilykypärää eikä hän näyttänyt tietävän, että ajoradan
oikea reuna on se jolla ajetaan eikä vaaputa koko kaistalla. Toki
näitä esimerkkejä löytyy omasta takaa mutta ei ole oikein, että
pääsääntöisesti huonoja esimerkkejä otetaan käyttöön. Ne pitäisivät
olla niitä hyviä esimerkkejä.
Onko niin, ettei vastaanottokeskuksessa edes näin perusasioita kuin
pyöräilykypäräpakosta kerrota mutta kerrotaan mitkä kanavat plasma-
teeveestä näkyvät? Plasmateeveen hinnalla saisi uskomattoman
päärän pyöräilykypäriä ja opastajan sen käyttöön.
Mielestäni plasmateeveen yläraja pitää olla 33tuumaa. Sitä suurempi
on tarpeeton ja syö aivan sikana sähköä. Aeimmin linkittämäni kuvat
vastaanottokeskuksesta ja sen teevee pysyy tuon 33 tuuman sisällä
onneksi.