Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigassa pelaavan Lappeenrannan Rajaritarien kolmea amerikkalaispelaajaa epäillään raiskauksesta.Seuran mukaan pelaajat ovat olleet pidätettyinä jo viime viikon maanantaista lähtien.Nämähän eivät tietenkään ole meille tulevia mamuja , mutta jostain kumman syystä tulin mielessäni ne noihin mamuihin yhdistäneeksi, johtuikohan siitä kun katselin pelaajaluetteloa.
Tässä(kään) ei olla oikein samalla viivalla muun kansan kanssa. Siis ei maassa maan tavalla, viranomaistenkaan käytännössä:
- Poliisin mukaan tutkintavankeudessa pito on ulkomaalaisten kohdalla yleinen käytäntö. Jos heillä olisi vakituinen asuinpaikka täällä, pojat olisi jo päästetty vapaaksi, Ritala sanoo.
Mutta annanpa tässä hieman vetoapua Helinin kampanjaan. Tästä nimittäin muistuu mieleeni toinen tapaus, jossa myös kolme ulkomaalaista urheilijaa raiskasi naisen. Kysessä ovat ruotsalaiset NHL-pelaajat, Kristian Huselius, Andreas Lilja ja Henrik Tallinder. Pelaajat olivat yhdessä Ruotsin maajoukkueen kanssa Sweden Hockey Gamesiä pelaamassa, kun poliisi haki yllättäen heidät hotellista kuulusteluihin, juuri ennen Tsekki-matsin alkua.
Nämä kolme pelaajaa kävivät kaljalla edellisenä iltana ja tapasivat yöklubi The Labissa erään naisen, joka vietiin sitten väkisin/lähti vapaa-ehtoisesti pelaajien mukaan hotelliin.
Nainen kertoi, ettei hän muistanut yön tapahtumista mitään. Hän kertoo tosin, että he olivat hänen kimpussaan koko yön.
Tuliko naisesta sitten NHL-rouva? Ei. Pojat olivat aamulla poissa, muun joukkueen kanssa. Naisella oli tietenkin kohmelo ja paikat puutuneina pitkän (?) yön jälkeen. Myöhemmin iltapäivällä nainen kävi sairaalassa ja siellä henkilökunta teki rikosilmoituksen.
Poliisi pystyi tunnistamaan Huseliuksen, Liljan ja Tallinderin hotellin valvontakameran filmistä.
Syyttäjä ei tosin pystynyt keräämään tarpeeksi materiaalia, jonka perusteella hän olisi voinut nostaa syyteen pelaajia vastaan.
Pelaajista vain Huselius on antanut joitakin lausuntoja mediassa. Hän kertoi, että nainen lähti vapaa-ehtoisesti mukaan hotelliin. Nainen puolestaan on sanonut vain, ettei hän oikeastaan halunnut tehdä rikosilmoitusta, eikä hän tajunnut mikä haloo siitä syntyisi, mutta kun häntä painostettiin.
Ehdotankin siis, että Helin lisää kampanjaansa myös ruotsalaiset, ainakin urheilijat.