- Romaninaiset saavat joka kolmas vuosi huomattavan summan uuteen hameeseen
- Pakolaiselle ostettiin auto
- Vaasalaiselle = suomalaiselle maksettiin puolet talosta
Kysyin jo aikaisemmin sinulta lisätietoja niistä farkuista, mutta en saanut. Vai jäikö huomaamatta?
Teen uuden yrityksen:
- Voitko kertoa vähän lisää Romaninaisen hameesta. Onko hametta varten tehty oikein normit? Minkä suuruinen tämä huiomattava summa on?
Itse onnistuin löytämään vain tämän wikipediasta:
Romaninaisen hameen hankintahinta kuuluu toimeentulotuen vaatemenojen piiriin
- Voitko kertoa vähän lisää tuosta autosta. Merkki, vuosimalli, hinta ja miksi se hänelle ostettiiin.
- Voitko kertoa myös tuosta taloasiasta jotain muutakin, kuin että vaan maksettiin puolet. En nimittäin jaksa uskoa, että jollekin on maksettu puolet talosta.
Tunnen tosin tapauksen, jossa sosiaali vuokrasi talon sen omistajalta ja asutti siihen 7-henkisen pakolaisperheen. Ja näin, koska heillä ei ollut sijoittaa perhettä sen suuren lukumäärän johdosta minnekään muualle. Tottahan toki muitakin vaihtoehtoja löytyisi, mutta sosiaalilla ei silloin sattunut sellaista olemaan.
En ole tosin koskaan kuullut, että joku olisi saanut puolet talon hinnasta sosiaalilta.
Vai sitooko vaitiolovelvollisuus
Toisena kysymyksenä olisi vielä mukava kuulla, koska tätäkin palstaa ilmeisesti lukevat myös asioista vastuussa olevat ihmiset, miten Vaasa on varautunut majoittamaan perheenyhdistämisien kautta Vaasaan tulevat suurperheet, joiden pääluku "kasvattilapsineen" saattaa olla 20.
Voisitko antaa yhden esimerkin, jossa Suomeen olisi tullut suurperhe, jonka pääluku olisi 10 henkeä?
Miten todennäköistä on tuo "saattaa olla"?
Minusta on kummallista ettei maahanmuutosta aiheutuvia kustannuksia (miksei myös tuottoja) pystyttäisi seuraamaan ja erittelemään (=analysoimaan).
Takuulla pystytään, ei se varmasti siitä ole kiinni. Mutta kysymys taitaa olla niin suuresta ja vaikeasta projektista, ettei siihen taida löytyä ketään, joka pystyisi kasaamaan kaiken kirjoihin ja kansiin. Rahat hommaan pitäisi löytyä myös. Mutta yritetäänhän tätä aina välilä, vaihtelevin tuloksin.