Kirjoitan nyt toisen kerran tämän jutun.
Kiitokset Kari Lajuselle dokumenttifilmistä. Kirjallinen juontosi oli asiallinen. Olen pahoillani, että olin työmatkalla, mutta sydämi oli mukansa mielenosoituksessa. Toit esiin ajatuksen jota olen miettinyt viime aikoina paljonkin. Eli piilorasismin. Näitä "hurmossaarnaajia" eli maahanmuuttyoystävällisiä on riittänyt.
Keskustelut menevät äärilaitojen ääriin. Nämä jotka muka puolustavat ja käyttävät suruttomasti rasismikorttia
ja leimaavat tavallisia ihmisiä rasisteiksi. Siinä on piilorasismia He luulevat ehkä tekevänsä jotain hyvää, mutta tekevät enemmän vahinkoamaahanmuuttajille. Missä olivat nämä kiihkoilijat, en ensimmäistäkään tunnistanut dokumentista.
Minä heitä tunnen ulkonäöltä näitä leimureita.
Minua huvittaa nämä leimurit, koska leimaa minut kommunistiksi, ateistiksi ja rasistiksi. Olen odotellut kuka on ensimmäinen joka nimittää minut fasistiksi. Kaiketi sekin löytyy kun aikansa odottelee.
Risto Helinille, pikku huomautus. Tuttavapiiriini kuulu kaksi hyvin periaatteellista rasistia ja jotka tunnustavat olevansa rasisteja. Heidän mielipiteensäm on sellainen, ettei tänne olisi pitänyt tuoda Karjan ryssiä.
Siis suomalaiseenkin ollaan rasistisia. Huh helletytä sanoi jänis pakkasella!
M inun pitäisi olla hyvin rasistinen itselleni, koska minussa on suomalaisen veren lisäksi, saksalaista, puolalaista,ruotsalaista venäläistä ja loraus myös saamelaista verta. Siis sekarotuinen piski. Ollaan unohdettu kokonaan historia. Meille tuli 1918 melkoinen venäläisiä emikrantteja, oli pakolaisia. Hyvin ovat kotoutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan. Niin hyvin, että emme tunnista enää heitä, kun ovat vielä suomentaneet nimensä. Samoin ruotsalaisia jotka ovat sekoittuneet valtaväestöön. Vaasassa oli 100 vuoden ajan ollut venäläinen varuskunta ja se taas kylvi hedelmällistä siementä neitseelliseen peltoon.
Kiitos Kari hyvästä juonnosta. Sinua on kovasti täällä arvosteltu. Puolustan näkökulmiasi vaikka ei aina olekkaan aina omia näkökulmia. Tämä todistaa sen, että ajattelet omilla aivoilla ja muut ei ajattele sinun kautta. On hyväksi, että ajatuksissa on oma seula, näin syntyy itsenäiset ajatukset. Toivon Sinulle menestystä valitsemallasi tiellä. Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.
Pentti Suksi