Olen ollut mukana kansainvälisessä toiminnassa kohta viisikymmentä vuotta. Ja kuten oheisesta kuvasta, olen ritarikunnan komentaja merkin työstäni kansainvälisyyden, rotusorron vastaisuudesta, ihmisyydesta ja kansain kulttuurin esiin tuomisesta. En ole kyseistä merkkiä sen takia, että olisin jotain jalosukua tai että olisin varakasihminen. Se on tehty voimin työtä oli sää mikä tahansa. MINÄ OLE OLLUT KOSKAAN RASISTI, ENKÄ TULE OLEMAAN.
Minun kotini ovet ovat olleet aina avoimet oli ihminen mitä rotua tahansa. Ja kyllä on käynyt. Venäjältä, Kiinasta, Koreasta, Kanadasta, Usa:sta jne. Kun täytin täydet kymmenet niin syntymäpäivilläni oli entinen
pääministeri, kolmen maan suurlähettiläät. ja yhtään en valehtele.
Olen opsallistunut rasismin vastaiseen työhön niin kansallisella kuin kansainvälisillä areenoilla. ja sitten olen tehnyt käytännön työtä. Muslimit sai Vaasasta itselleen oman hautausmaan yksinomaan minun ansiostani. Sitten ennen vainajia jouduttiin lähettelemään ympäri maailmaa. Evankelisluterilaiseen hautausmaahan ei heitä sallittu. Siin äkin asiassa piti olla rotusorto. Muistotilaisuutta yritin järjestää, vaan ei onnistunut Ovet pantiin kiinni jopa kaupungin taholta.
Täällä kirjoitetaan, että saadaan mamuja jalostamaan rotua. Kyllä on tosi törkeää puhetta. Tänne tulee ihmisiä pakolaisina sitten kehdataan sanoa, että meidän rotuamme ne jalostaa. Ei enää rasistisemmin
voida sanoa ja on törkeyden huippua. Siis tässä tulee rasismi ja fasismi vastaan. Täällä esiintyy provokaattorisia häirikköjä,.
Kyllä on tosi jylhästi valehdeltu, että olen rasisti. Tehkää ensin se työ ja tulkaa sen jälkeen sanomaan.
Kyllä Siltanen jotain tietää, kunhan lukisitte maltillisesti hänen kirjoituksiaan. Hän luottamusmiehenä että opettajana on nähnyt todellisuuksia.
Ajattelen, olen olemassa
Pentti Suksi