Mielestäni vertaus suomalaisiin jotka ovat aikoinaan muihin maihin muuttaneet todella outo, sillä meiltä lähtivät ensin miehet ja sen jälkeen kun olivat päässeet työn syrjään kiinni niin sitten menivät vaimo ja lapset perässä.
En näe eroa. Meiltä lähtivät tosiaankin nuoret miehet ja hakivat sitten perheensä kun asiat olivat kunnossa.
Näin asia on myös kun katsot noita veneitä, täynnä nuoria miehiä, joiden päämäärä on hankkia itselleen uusi elämä jossain toisessa maassa ja perhe perään sitten asiat ovat kunnossa. Tästä voisin näyttää sinulle henkilökohtaisesti vaikka kuinka paljon esimerkkejä.
Ero tulee sen sijaan lähdön syissä, vastaanotossa ja mahdollisuuksissa. Meidän miehemme suunnistivat sinne, missä oli pula työvoimasta. Pakolaiset ovat pakotettuja menemään sinne, minne pääsevät.
Meidän miehemme luotsattiin töihin parhaimmissa tapauksissa jo samana päivänä, kun taas pakolaiset saavat odottaa ensin kuukausitolkulla päätöstä siitä, ovatko he paossa, turvapaikanhakijoita, vai shoppailijoita. Myönteisen päätöksen jälkeen seuraa sitten kotiutus jonnekin, missä opetellaan kieltä ja maan tapoja. Yleensäkin aika paljon kaikkea muuta, kuin sitä pääasiaa, eli työntekoa. Mutta kaiken sen jälkeenkin jäljellä on yhä se perustarve, oma asunto, toimeentulo ja sen jälkeen perheen haku, jos sellainen löytyy.
Sitten vielä sellainen asia, että noissa maissa poikalapsen status on aika lailla erilainen, verrattuna meidän kulttuurimme. Heillä poikalapsi on se, josta kasvatetaan perheen pää. Nainen taas saa sopeutua hellan ääreen, hoitamaan kotia ja lapsia.
Usein kun tilanne alkaa ahdistamaan, isoisä nykäisee säästönsä patjan alta ja poika lähetetään maailmalle. Tehtävänä hänellä on oman elämän luonti ja sen jälkeen oma perhe ja vanhuksista huoltapito. Tämän tehtävän saa harvoin perheen tytär, erittäin harvoin.
Naiset lähtevät joskus omin nokkineen. Usein silloin, kun mies on kuollut, tai sitten oleskelee jo ulkomailla. Mies ei ehkä ole onnistunut saamaan naistaan luokseen, joten hän lähettää rahaa ja nainen järjestää itse pakonsa miehensä luokse. Nainen ei tosin aina onnistu pääsemään samaan maahan. Silloin mies vaihtaa joskus maata, jos pystyy, tai sitten nainen kun on saanut jalansijan uuteen kotimaahansa.
Tapauksia on paljon, paljon erilaisia. Mutta yhteistä niille kaikille on se, että kysymys on ihmisistä, joille elämä omassa kotimaassaan kävi mahdottomaksi, syystä tai toisesta.
Me oletamme myös omahyväisyydessämme, että tänne hakeudutaan paratiisiin. Todellisuus on kuitenkin toinen. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat tietävät kyllä hyvin, etteivät he ehkä aina ole toivottuja. He tiedostavat myös rasismin ja syrjinnän ja ovat hyvin tietoisia, että heidät luotsataan usein johonkin kuluneeseen lähiöön, josta ei ole tietä normaaliin elämään, jossa käydään töissä ja saadaan oma toimeentulo. Mutta mielummin sekin, kuin kurkku kuivana jossain pakolaisleirillä.
Moni puhuu myös sen puolesta, että sitten kun tilanne entisessä kotimaassa rauhoittuu, täytyy palata. Helpommin sanottu, kuin tehty. Esim. Iranistahan lähti paljon ihmisiä pakoon muutamia vuosia sitten. Nyt tilanne on rahoittunut, mutta Irani ei ota vastaan maasta paenneita kansalaisiaan. Asian käsittely tapahtuu heti lentokentällä ja yleensä sieltä tullaan paluupostissa takaisin. Sama asia oli ainakin vielä muutama kuukausi sitten Irakissa. Eivät ottaneet vastaan.
Asiat mutkistuvat sitten tietenkin aina, kun on eri tapauksista kysymys. Moni pakolainen on hankkinut itselleen väärät paperit, päästäkseen pakoon entisestä kotimaastaan. Hänen on sitten ollut pakko jatkaa elämäänsä väärän henkilöllisyyden kera. Tätä henkilöä ei sitten paluuhetkellä tietenkään löydy entisen kotimaan rekisteristä ja taas tullaan paluupostissa.
Periaatteet näyttelevät myös isoa roolia. Kun olet kerran paennut, niin pysy siellä sitten....
Irakista puhuttaessa... Asiat siellä ovat muuttuneet paljon. Moni joka lähti sieltä, on menettänyt kaiken omistamansa. Naapurin perhe on tässä hyvä esimerkki. Miehellä oli oma verstas, mutta toiminnasta tuli mahdotonta kun sota syttyi, Baghdadissa. Sitten kun pommit alkoivat räjähdellä ympärillä, koko perhe pakeni. He jättivät talonsa, eikä heillä ole siihen enää mitään oikeutta. Heillä ei siis ole mitään minne mennä. Tämän päälle sitten kaksi tyttöä, jotka muistavat vain hämärästi entisen kotimaansa. Molemmat, mies ja nainen ovat töissä ja heillä on oma talo. Kuinka usein pakolaiset valitsevat paluun takaisin nollaan tällaisista olosuhteista, silloin kun on onnistuttu luomaan se uusi elämä?
Ei tämä ole suomalaisillekaan niin vierasta, uuden elämän haku. Esim. ainoastaan Volvon henkilöautopuoli Ruotsissa palkkasi parhaimmillaan 4000 suomalaista työntöntä nuorta vuodessa. Muuttoliike oli kova. Onneksi heidän ei kuitenkaan tarvinnut soutaa lahden yli lahoilla veneillä...