Kyllä Moisio on kaikkea muuta kun varteenotettava ehdokas, jätkä kirjoittaa paskaa ja väittää , että torilla keskusteltiin maahanmuutajista aika hyvin mieheltä jota minä en huomannut olevan itse paikanpäällä.
Tuossa yrität kovasti vihjailla, ettei Moisio ollut edes paikalla. Mitä merkitystä sillä, huomasitko sinä Moision vai ei, muuten olisi.
Moisio pakoili kysymystä ja poistui samantien.
Minä totesin Suksen kohdalla sanatarkasti
” hänkin arvelee pahansuopaisuuttaan Moision pakoilleen ja lähteneen.”Ei minusta tuossa kyllä kovin suurta eroa ole. Jos laitat samaan lauseeseen pakoilun ja lähdön, on se minusta ihan selvää tarkoitushakuisuutta.
Ensin kiellät ja samaan syssyyn vihjaat uudestaan:
"En sanonut, että Moisio lähti pakoileen. No miksi olisi lähtenyt?"Lähtikö vai vaihtoiko paikkaa. Ja jos lähti, olisiko jo ehtinyt käydä kertomansa debatin. Mihin itse asiassa pyrit, kun haluat kertoa Moision poistuneen samantien ?
Minulla ei ole mitään aihetta tässä politikoida, en ole Moision puoluetoveri. Minusta te vain aina vihjailette milloin mitäkin sontaa sellaisten niskaan, jotka eivät ole täällä puolustamassa itseään. Koen velvollisuudekseni hieman oikoa pahimpia ylilyöntejänne.
Mitä tulee sairaaseen keskusteluun, ei P. Suksi taida olla sitä paras mahdollinen henkilö arvioimaan. Täällä niin monesti nähty kiivaus ei nimittäin ainakaan ole keskustelua päinvastaiseen suuntaan vienyt.
Minä en ollut edes Vaasassa kyseisenä päivänä. Helinille tiedoksi, että työni on aika liikkuvaa, varsinkin näinä aikoina kun alalle yritetään sopia työehtoja.
Ja nyt hyvää yötä - aamulla pitää nousta duuniin.