Pentti Suksen leppoisa tapa suhtautua politiikkaan on esimerkillistä. Monet ovat polttaneet siltoja jo runsaasti eri suuntiin, vaikka vaalien tuloskaan ei ole selvillä. Vaalien tuloksen selvittyä, alkaa uusi kierros siltojen polttamisessa. Tähän viittaa sanonta "elämää on vaalien jälkeenkin".
Kävi vaaleissa nyt sitten kuinka tahansa, niin poliittisia päätöksiä joudutaan tekemään tosiasioiden pohjalta.
Tosiasiat taas eivät miellytä ketään. Valiokunnissa tekevät muutamat henkilöt suurimman osan työstä, muut sitten lähinnä peesaavat laiskuuttaan ja vailla motivaatiota, kun todellisuus asettaa rajoituksia lennokkaalle politikoinnille.
Jos kansa nyt noita Persuja sinne lähettää niin heidän osansa on tuskaisin, kun pitää syödä sanojaan päivät pitkät. Näin voisi ihan hyvin sanoa että kansa on erittäin ahneesti järjestämässä joitain hyväuskoisia kansanedustajaehdokkaita suureen kärsimysnäytelmään. Jossa häpeä ja kiusattuna olo tulee todeksi, ikäänkuin sijaisnäyttelijän toimesta.
Tämä on kuitenkin kansalaisen omaa surutyötä, itseruoskintaa, jota hän helpottaa tällä tavoin. Mutta on silti yksi välttämätön osa tervehtymisprosessia, matkalla avoimeen markkinatalouteen joka on jo olemassa ja on ollut sitä jo lähes kaksikymmentä vuotta.
Monet eivät enään muista että Suomi eli itsenäisesti, oman markan ja suljetun talousjärjestelmän puitteissa, omine erikoisine sekatalousoppeineen hyvin pitkään. kunnes omat pääomat loppuivat, niiden loppumiseen vaikutti lähinnä jatkuva jakaminen, joka oli maan poliittinen tapa. Suuria keksintöjä' ja innovaatioita ei pystytty rahoittamaan, vaan ne jouduttiin myymään lisenssioikeuksina ulkomaille.
Näin olisi jouduttu tekemään Nokiankin kohdalla.
Päätettiin kuitenkin toisin ja vapautettiin pääomatalous, tämä tarkoitti sitä että markkinatalous tuli suomeen. Pääomaa oli nyt yllin kyllin, sen käyttäjä vain ei ymmärtänyt omaa vastuutaan tässä tilanteessa. Siitä seurasi sitten lama joka johtui lähinnä siitä että oli eletty yli varojensa. Kotimnainen pääoma vapautui nyt parempiin tarkoituksiin, näin syntyi suomalainen Nokia. Tämä kultamuna alkoi tuottaa hyvinvointia. Ongelmia alkoi syntyä siitä että vieläkään ei oltu havahduttu markkinatalouteen. Politiikkojen näkemykset olivat jälkijättöisiä, he olivat takamatkalla, jopa tavalliseen kansalaiseen nähden.
Hyvinvointivaltiota alettiin taas ehostaa samaan malliin kun ennen lamaa, jaettiin taas surutta nyt olemme menettäneet näiden virheiden takia suurimman osan siitä kehittyneestä teollisuudesta, jonka piti tuottaa meille pääomia ja hyvinvoinnin edellytyksiä tulevaisuudessa. Nokiakin alkaa olla mennyttä, uusiakaan ei synny, eikä ole näköpiirissä. Vanheneva väestö sensijaan on edelleen, kaikki todellisuus on edelleen, välineet vain vähenevät, joilla ongelmiin puututtaisiin.
Täs voi kuitenkin sanoa niin kuin,
Tuomari Nurmio kappaleessaan Kolmannen linjan Mona Liisa " Mut ei se mitään, järkeni sain kai pitää "