Persut voidaan saada mukaan hallitukseen jos syntyy sopimus siitä että EU:tasolla neuvotellaan sijoittajavastuun ulottamisesta pankkeihin. Tämä olisi persuille jotenkuten kunniallinen kompromissi.
Tämä on harha, jota on ollut hyvä viljellä vaalitaistelussa. Nyt sillä ei tee enään mitään.
Markkinataloudessa markkinoilla on jo vastuu. Onkin kysymys lähinnä sen realisoitumisesta. Lähinnä vielä siitä, miten kukin euromaa kestää tuon realisoitumisen.
Pankkien pelastaminen on osa tätä kestävyyden hakemista. Aivan samoja mekanismeja joudutaan käyttämään yksityistalouksissakin, kun ollaan ajauduttu kassakriisiin. Joka ei tätä ymärrä on varmaankin hakeutunut liian vaativiin tehtäviin.
Toivon että Kokoomus selviää näiden pohjimmiltaan vasemmistolaisten voimien kanssa, joita on nyt runsaasti SDP ja Persut suurimpina. Molempien aatepohja on sama. Aina toivotaan että rikkailta otettaisiin, mutta itse ei olla valmiita antamaan mitään, ei edes jälkipolville. Tätä osoittaa eläkeiän nostamiseen suhtautuminen.
Ainut voittaja tässä on Keskustapuolue sillä on ensimmäisen kerran kymmeniin vuosiin mahdollisuus parantaa ja tervehdyttää itsensä sisäisesti, että se olisi valmis uuteen tulevaisuuteen jossa eletään ja ollaan jo eletty pitkään avoimessa markkinataloudessa, eikä siinä ole mahdollista jakaa toisten rahoja.
Eduskunta joutuu vetäytymään perimmäisiin arvoihinsa, antaen markkinoiden hoitaa asiat, jotka ne itseoikeutettuina parhaiten osaavat.
Näiltä harhapoluilta vain on pitkä matka, mutta sekin kai piti tehdä. Markkinatalouden opettelu näyttää tulevan kalliiksi. Erityisen lujille se ottaa yhteiskunnan vähävaraisten kohdalla, joille ei suoda omia mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämän kulkuun, eikä myöskään toisaalta pystytä suomaan yhteiskunnan kohtuullista toimeentulotukea.