Venäjän duumanvaalissa ehdokkaita melkein puoltaenemmän kuin vuoden 2007 vaaleissaSuomalainen media näkee vain negatiivista nytkin Venäjän vaalien osalta. Näin se pikkuinen suomalainen rahavallan media rakentaa naapuruusystävyyttä. Kyllä nyt tarvittaisiin Urho Kekkosen kaltaista panemaan jälleen kuriin nuo rakkikoirat tästä maasta.
”Venäläisen vaalitarkkailujärjestön Golosin mukaan tämänpäiväisissä duuman vaaleissa on syyllistytty väärinkäytöksiin.
Esimerkiksi Samaran kaupungissa tarkkailijoita ei päästetty vaalihuoneistoihin ennen äänestyksen alkua. Näin tarkkailijat eivät voineet tarkastaa vaaliuurnia ennen niiden sinetöintiä.
Lisäksi Golos kertoi, että sen nettisivulle oli hyökätty äänestyksen alettua ja myöskään sähköposti ei toiminut. Tarkkailijat yrittivät pitää yhteyttä toisiinsa Skypen ja perinteisten puhelinlinjojen avulla.
Kansalaiset ovat voineet raportoida järjestön sivulle vaaleissa ja niiden valmisteluissa havaittuja epäkohtia.
– Vilppi näissä vaaleissa on paljon pahempaa kuin aiemmissa, päätteli Golosin vaalitarkkailua johtava Arkadi Ljubarev.
Myös suositun radioasema Eho Moskvyn nettisivua häirittiin. Päätoimittaja Aleksei Venediktovin mukaan häirinnällä pyritään estämään tiedonvälitys vaalien epäkohdista.”
On se tuo Venäjäviha todella syvällä tämän maan valtaeliitissä. MTV uutisoi klo 19.00 uutisissa, että lahjontaa ja muuta vilpiä edelleen vaaleissa. Tässä voisi kysyä, että mitäs ne olikaan ne kotoiset kehittyvien maakuntien lahjontaorganisaatiot, joista Kokoomuksen Kanervakin joutuu telkien taakse.
Keskustan pomot olivat myös samassa sopassa aina silloista puheenjohtaja Vanhasta myöten.
Raha-automaatiyhdistyksen varojen käyttö vaalitoimintaa mm. ja taulukaupat, joihin ovat myös SDP:n ehdokkaat sotkeutuneet. Kyllä se korruptio on todella syvällä täällä yhden konsensustotuudenkin maassa, jossa nyt porvariston riktatuuri jyllää.
Se oli tietenkin selvää, että Venäjän vaaleja yritetään kaikin tavoin häiritä. Tähän olikin Venäläiset virnomaiset varanneet 50 000 poliisia Moskovassa huolehtimassa järjestyksestä vaalien aikana.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/12/1454075/venajalla-esitettiin-jo-epailyja-vaalivilpista