Voiko ammattipopulistin puheita ottaa enää Norjan tapahtumien jälkeen vakavasti”Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että Suomen poliitikot ovat käyttäneet hyväkseen Norjan murhenäytelmää yhdistämällä kaikki perussuomalaiset äärimielipiteisiin ja vihapuheeseen. Soini haluaa tehdä selväksi, että hän ei hyväksy väkivaltaa, ja katsoo, että viha on tuhoava voima.
Timo Soini ei halunnut ottaa selvää kantaa, ovatko esimerkiksi Homma-foorumin kirjoitukset vihapuhetta. Hän sanoo, ettei ole vieraillut foorumissa, kuten ei muissakaan vastaavissa paikoissa, joten hän ei tunne siellä käytävää keskustelua.
Soini katsoo kuitenkin, että yhteiskunnallisia asioista, kuten maahanmuutosta pitää voida käydä keskustelua kriittisesti ilman, että se saa aina vihapuheen leiman.”
Soini siis puolusti vankasti populismiaan ja oli tietämätön perussuomalaisten vihapuheista. Tälläkin foorumilla Perussuomalaiset ovat näyttävästi olleet esillä vihapuheineen maahanmuuttajista. Mutta myös Pohjalaisen mielipidepalstallakin. Jopa yksi meni kunnallsivaaleissa valtuustoon asti maahamuuttovastaisuudella.
Mutta Norjan tapahtumien jälkeen vihapuheet maahanmuuttajista katosi kerralla tästäkin foorumista.
Saksassa aiotaan kieltää sikäläinen Natsipuolue ja äärioikeisto otetaan erityiseen tarkkailuun. Saksan kansa tietää mitä fasismi saa aikaan.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/07/soini_suomen_poliitikot_kayttavat_hyvakseen_norjan_tragediaa_2754655.html