Aika verraton tuo "yhteiskunnan palkitseminen joutenolosta". Ja osoittaa hyvin sen, miten voidaan helposti työntää pää hiekkaan.
Tällaiset mellakat alkavat aina pienen ryhmän toimesta ja kasvavat sitten vanavedessä, aivan kuin trendit.
Ongelmana asiassa on ympäristön katseet väärään suuntaan. Ongelmia ei pystytä lähestymään oikeasta suunnasta, vaan kaikki ruuti keskitetään kritisointiin, arvosteluun ja jeesusteluun. Virkavalta hoitaa sitten hommalle lopun hetkeksi, mutta taas vähän ajan päästä ihmetellään miksi ne taas rähisevät.
Mellakoista tavallisimmat taitavat tosin olla jalkapallomellakat ja EU:n kokoontumisien yhteydessä tapahtuvat mielenosoitukset. Myöskin näissä asioissa keskitytään ongelman poistamiseen silloin, kun se on jo ajankohtainen.
Ainoa lääke tällaiseen on katsoa ensin, ketkä osoittavat mieltään, miksi ja mitä pitäisi tehdä, että saataisiin suunta käännettyä.
Sen verran tosin joutenolosta, että siitä se kaikki paha lähtee. Varsinkin Englannissa on paljon nuoria ihmisiä, jotka ovat lukeneet pitkään ja ottaneet paljon opintolainaa, mutta eivät sitten pääsekään mukaan työelämään ja normaaliin kurviin, jossa hankitaan itselle elämä kaikkien sääntöjen ja normien mukaan.
Meidän joukostamme täällä ei varmasti löydy montaa, joka osaa kuvitella millaista on elää sivussa, ilman mitään tulevaisuuden näkymiä ja mahdollisuuksia oman perheen ja tulevaisuuden luomiseen.
Siis teroitetaan kynä oikeasta päästä.
Joidenkin uutisten mukaan ns. tavallinen kansa on lähtenyt kaduille puolustamaan reviiriään.
Tavallista kansaa vastaan, joka riehuu omalla reviirillään. Aika järkeenkäyvä yhtälö...