EU on euroopan sosialistisen internationalin suunitelma ja prioriteetti no.yksi. Johon suomi päätti intekroitua jo edesmenneen Kalevi Sorsan valtakaudella.
Järjestelmä sopii parhaiten sosialiremokraattien vallanpito oppeihin. Suomen intekroituminen alkoi siis paljon aikaisemmin, kun varsinainen jäsenyysneuvottelu antaisi ymmärtää.
1980 luvun alussa oli jo selvää, ettei suomella ole tulevaisuutta ilman ulkoista pääomaa. Tuottavuutta ei pystytty nostamaan omin voimin. Pääoma oli sitoutunut ihmisten arkeen joka niemen notkoon ja saadelmaan rakennettuihin taloihin ja mökkeihin. Teknologiakehitys oli kuitenkin ison askeleen edessä, johon pääoma ei päässyt hakeutumaan. Oli eletty jakopolitiikan kulta-aikoja, minkä avulla sosialiremokratiasta tuli uskonto.
Kun viisaammat suomessa varoittelivat, sekä silloisen Neuvostoliiton kaupan tilasta että maamme omasta tarpeesta uudistaa teollista tuotantoa kehitysnäkymien mukaan. Oli se näiden kotoisten Kim Jongien mielestä joutavaa jorinaa, saavutettuja etuja alettiin sementoida. Kolmikanta järjestelmää vahvistettiin minkä ehdittiin, ettei vain todellisuus tulisi näkyviin.
Lama tuli väliin, mutta se vain hetkeksi himmensi sosialiremokratian kuningastien kimallusta, kansa oli tullut autuaaksi uskossaan sosialiremokratiaan.
Kun Aho ja Viinanen sai talouden taas jaloilleen, alkoi sama peli. Sosialiremokratia astui taas esiin, nyt valtasemia alettiin vahvistaa liittymällä eurooppalaiseen sosialiremokratiaan, sillä tiellä olemme edenneet jo pitkään, eikä loppua näy, mutta maksamaan tulee vieläkin enemmän, kun oma pikku sosialiremokratiamme.
Miksi ihmiset suostuivat tälläiseen, johtuu siitä että sitä on markkinoitu globaalisena markkinataloutena, johon ollaan osallistuvinaan. Mitkään EU-didektiivit, tai perus-sopimukset eivät tue markkinatalouden kehitystä, vaan nimenomaan vievät sosialiremokratian pimeimpiin syövereihin.
Kaiken tämän, tai tästä huolimatta, mailmantaloutta pyörittää markkinatalous, joka toimii globaalin pääomatalouden varassa. Valtion velka on suhteellisesti katsoen vastaavaa, kun oli kansallisen taloutemme aikana yksityisen ihmisen/yrittäjän velka suhteessa muihin. Mehän tiedämme jo hyvin mitä tarkoittaa veli velka otettaessa, veljenpoika maksettaessa. 1990-luvun alussa sen kokivat monet hyvinkin traumatisoivana todellisuutena. Nyt tuon kokemuksen saavat osakseen kokonaiset kansakunnat, jotka eivät ymmärrä, mitä pääomalla olisi pitänyt tehdä.