Ajaako se oikeasti ihan kaiken sikailun ohi? OW oletko esim. sinä tämän kaiken tukena sokeasti ilman rohkeutta tunnustaa aatteen väärinkäytöt ja selkeät rikokset demokratiaa vastaan? Onko tämä KEPU sitä mitä sinä ajat?
Olen jo monesti tuonut esiin, ettei remokratia toimi enään yhteisön hyväksi. Vaan siihen on tullut negatiivisia, vahingollisia piirteitä erittäin paljon. Puoluepolitiikan vahvistuminen 1966-vuodesta lähtien suomessa, on johtanut voimakkaaseen kansalaisen vallan ja vastuun vähenemiseen.
Tämä alkaa olla merkittävä uhka ihmisten hyvinvoinnille. Nyt kun Timo Soinikin on ottanut käyttöön samoja menetelmiä säätiöineen kuin muutkin puolueet, on se vain osoitus siitä että valta saastuttaa nopeasti. Sääli paikallisia pientalonpoikia, jotka kökkätyönä yrittävät tehdä puolueesta suurta, Timo Soinin kavereineen nauttiessa saavutetuista eduista puoluetuki miljoonineen.
Tavallista ankaraa veroa maksavaa kansalaista tämä ei naurata. Tälläinen "mun isi on parempi, kun sun isi" keskustelu ei tuo ratkaisua siihen, etteikö ihmisiltä todellakin ole anastettu valta yhteisölle, heidän omista arjen ympyröistään.
Remokratia on siis ollut oiva keino varastaa. Ymmärrän jotenkin sen että on olemassa jotain marginaalisia alueita joiden yhteisöllinen luonne voi tuoda lisäarvoa ihmisten arkeen, mutta nyt on leivottu kakku, jota kukaan ei saata syödä. Koska valta on edelleenkin puolueilla, on puolueiden toimijoiden herättävä, uudet puolueet eivät tässä auta, vaan olemassa olevien puolueiden ja heidän taustallaan olevien ihmisten täytyy katsoa tosiasioita suoraan silmiin.
Olen pettynyt Kokoomuksen ja Keskustan toimintaan siinä mielessä että kansalaiset antoivat heille tässä takavuosina mahdollisuuden alkaa korjata asioita. Nyt on kuitenkin osoittautunut että he ovat toimineet juuri samalla tavalla kun Paasio ja Sorsa aikoinaan heidät opetti toimimaan. Hehän tartuttivat kaikkiin pikkudemari ajatteluun johtavan viruksen.