.
Ihan tasapuolisuuden vuoksi on syytä käsitellä myös ärkkopeetä joka mm. esti lisätoimet harmaan talouden kitkemiseksi
Yöllä viinaa luottokortilla - eduskuntaryhmien kuitit kadoksissa"Eduskunnan kanslia maksoi vuonna 2011 puolueiden eduskuntaryhmille ryhmäkansliarahaa yli 3,9 miljoonaa euroa. Määrärahaa saa käyttää vain ryhmien toiminnalle välttämättömän henkilöstön palkkaamiseen sekä sellaisten ryhmäkanslian menojen maksamiseen, joita ei korvata eduskunnan kanslian toimintamenoista.
Alkuvuodesta 2011 voimaan tulleen lain mukaan eduskunnan tilitoimisto saa tarkastaa kirjanpidon kannalta tarpeelliset asiakirjat. Saman vuoden rahankäytön valvonta ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, ja useiden eduskuntaryhmien rahankäytössä oli suoranaisia
lainvastaisuuksia.
Iltalehden saaman eduskunnan raportin mukaan esimerkiksi RKP:n eduskuntaryhmä kieltäytyi luovuttamasta pöytäkirjojaan tilitoimistolle ja kristillisdemokraatit olivat maksaneet eduskuntavaalimainoksiaan ryhmäkanslian rahoilla.Myös monilla muilla puolueilla oli epäselvyyksiä mainosten maksamisen suhteen, ja SDP:tä ja vasemmistoliittoa on huomautettu samasta asiasta jo aikaisemmin."
RKP:n eduskuntaryhmä kieltäytyi luovuttamasta pöytäkirjojaan tilitoimistolleAsiakirjat osoittavat harmaan talouden mätäpaiseen Kataisen hallituksessa"Työryhmässä oli edustus kaikista nykyisistä hallituspuolueista ja sen puheenjohtajana toimi Sdp:n Jukka Gustafsson. Työryhmälle tehdyt esitykset pohjautuivat eduskunnan tarkastusvaliokunnan näkemyksiin. Ennen eduskuntavaaleja kaikki puolueet pitivät esityksiä tarpeellisina.
Muistio osoittaa, että nykyisistä hallituspuolueista muut kuin Kokoomus ja RKP tukivat harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumista sekä avoimuuden lisäämistä sijoitustoiminnassa. Kokoomus ja RKP vaativat monien keskeisen tärkeiden esitysten poistamista tai niiden vesittämistä.
Kyseinen muistio puhuu selvääkin selvempää kieltä siitä, keiden etua Kokoomus ja RKP puolueina perimmiltään ajavat. Kyse on veronkierron laillistamisesta ja harmaan talouden suosimisesta. Näemme, että harmaan talouden mätäpaise on Kataisen hallituksen sisällä.
Poistettuja tai vesitettyjä esityksiä on muistiossa parikymmentä. Esimerkkinä mainittakoon, että RKP vaati poistettavaksi esitystä, jonka mukaan ”Viranomaisten väliset tiedonvaihdon esteet puretaan ja viranomaisrekisterit saatetaan kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön”."
Asiakirjat osoittavat harmaan talouden mätäpaiseen Kataisen hallituksessa.