STT uutistiedotteiden laatimistapa on erittäin kaavamainen. Tiedotteessa on leipäteksti ja sitten lopuksi on lukijan paniikkia lisätiedon hankkimiseen nostattava loppulause, joka on useimmiten niin selvää pelottelua, että roikaa. Tämä loppulause on aina niin täydellisen ärsyttävä paniikinlietsomispätkä, että pyrin välttelemään STT tiedotteita.
"Pohjois-Korean asevoimat ovat maailman neljänneksi suurimmat, mutta koko ei kerro kaikkea. Näin arvioi everstiluutnantti Torsti Sirén Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta.
Maalla on esimerkiksi tuhansia taistelupanssarivaunuja, mutta ne eivät ole uudenaikaisia.
- Se pitää sisällään toisen maailmansodan ja 1950-60-luvun aikaista venäläistä kalustoa.
Myös sotilaiden moraali on yksi kysymys. Sirén miettii, voivatko diktatuurin sotilaat olla niin aivopestyjä, ettei mitään enää epäillä.
- Vai kuinka nopeasti henki murenee ja ajatellaan, että onkohan tässä mitään järkeä.
Pohjois-Korealla on arviolta 3-8 ydinlatausta, mutta ei välttämättä osaamista asentaa niitä ohjuksiin. Toisaalta maan päätöksenteon logiikkaa ei tunneta: kuka päättää ja mistä?
Mahdolliseen Koreoiden välisen sodan alkuun sisältyy yllätyselementti, Sirén kertoo."
Ja sitten tulee taas kerran ahdistusta ja pelkoa lietsova loppukaneetti.
"- On arvioitu, että Pohjois-Korea voisi jo ensimmäisenä päivänä saada aikaan 100-500 000 uhria riippuen siitä, käyttääkö se kemiallisia tai biologisia aseita vai ei."
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/ulkomaat/asiantuntija-p-korean-armeijan-koko-ei-kerro-kaikkea-1.1365526Suomen media yleisesti käyttää paljon halpahintaista pelottelua ja paisuttelua ja otsikoinnilla harhauttamista. Sitä on kaikki otsikot ja lööpit ja palstat täynnään. Välttelen Helsingin Sanomia, Yleisradiota, Ilta-Sanomia, Iltalehteä ja kaikkia niitä sivuja, joissa voi törmätä ahdistaviksi muotoiltuihin tiedotteisiin ja muuhun halpahintaiseen pelotteluun.