.Harvemmin tulee julkisuuteen mittaluokaltaan näin massiivista ja totaalista epäonnistumista
Länsimetron toimitusjohtajalle potkut – kustannukset nousevat entisestään"Uusi toimitusjohtaja Ville Saksi aloittaa työssään välittömästi. Syynä toimitusjohtajan vaihtumiseen ovat metrohankkeen 100 miljoonan euron lisäkulut."
http://yle.fi/uutiset/3-9291813 .Näin länsimetron avaus tyrittiin: 8 virhettä, jotka johtivat metrokatastrofiinKonsultit epäonnistuivat, rakentajat riitelivät, eivätkä poliitikot osanneet valvoa. Yle selvitti, miksi yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista meni pieleen ja metro myöhästyi. Samaan aikaan kun länsimetron mainokset ilmestyivät kadunvarsiin, metrotyömailla tiedettiin jo, ettei juna kulje elokuussa.
"Kesäkuun 10. päivä, vain kaksi kuukautta ennen kuin uuden metron piti mullistaa metropolialueen liikenne, ilmestyi lyhytsanainen tiedote.
"Tarkkaa aikaa metroliikenteen käynnistymiselle ei vielä tässä vaiheessa voi sanoa."
Kasassa olivat farssin ainekset. Bussikartta oli jo uusittu, henkilökuntaa palkattu metroasemille ja kauppakeskus Ison Omenan laajennuskin ajoitettu metron avajaisten yhteyteen. Näyttävä Go West! -mainoskampanja oli pyörinyt bussipysäkeillä ja metrotunneleissa koko kevään.
"Tämä tuli täytenä yllätyksenä", toistelivat poliitikot, virkamiehet ja metron rakentamisesta vastaavan Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.
Jo sitä ennen länsimetro oli ollut kuntapoliitikkojen kestopainajainen. Kustannukset olivat paisuneet, automatisointi mennyt pieleen ja aikatauluja lykätty vuosien mittaan.
Konsultit sähläsivät aikataulun"Sweconhan tämä projekti käytännössä on, ei Länsimetro Oy:n."
Metrohankkeen tekijöiden kritiikki kohdistuu ennen kaikkea rakennuttamisesta vastanneeseen konsulttiyritykseen, Sweco PM:ään. Se on ollut keskeisessä roolissa projektin johtamisessa ja siten myös projektin epäonnistumisessa.
Suomeksi sanottuna Länsimetro Oy on ostanut Swecolta palvelun: rakennuttakaa meille metro.
Länsimetro Oy on itse vain pieni tilaajaorganisaatio, kymmenen hengen toimisto, jota johtaa Espoon kaupungin entinen virkamies Matti Kokkinen. Toimisto on tiennyt töiden etenemisestä lähinnä sen, mitä Sweco on heille raportoinut.
"Swecolle maksetaan kokonaisprojektinhallinnasta, tilannekuvasta. Eli juuri siitä, mikä tässä on mättänyt", yksi projektijohtoa läheltä seurannut tiivistää.
Swecon kokoama tilannekuva rakennustöistä vaikuttaa olleen pielessä viikkojen ellei kuukausien ajan. Ei tiedetä, onko Sweco tietoisesti pimittänyt asioita vai ei ole vain osannut laskea palapelin palasia yhteen.
"Onko Swecolla ollut riittävät resurssit palapelin hallintaan, on tärkeä kysymys", projektijohtoa seurannut lähde muotoilee.
Monet rakennustyömailla töitä tehneet kertovat, että heille oli päivänselvää jo maalis–huhtikuussa, ettei metro ehdi elokuuksi.
"Kun asiat, joita on suunniteltu pari vuotta, ovat retuperällä maaliskuussa, niin kyllä ne ovat auki myös elokuussa", yksi merkittävä alihankkija toteaa.
"Tuntui hassulta katsoa, kenen intresseissä oli laittaa mainoskampanja pystyyn", urakoitsija säestää.
Yhdellä metroasemalla aikatauluja lykättiin ensin vuoden lopusta maaliskuuhun ja sitten vielä juhannukseen.
"Päättele tuosta", urakoitsija kommentoi lyhyesti.
Se, onko Sweco kertonut riskeistä rehellisesti Länsimetro Oy:lle, askarruttaa rakentajia.
"En usko, ettei Sweco olisi tiennyt tätä. Kokkinenkin on pyörinyt työmailla, vaikea uskoa että tämä oli hänelle yllätys", yksi urakoitsija arvelee.
"Meillä oli iät ajat käsitys, ettei hanke tule valmistumaan aikataulussa. Tuntuu ihmeelliseltä, miten Kokkinen ei ole voinut tajuta sitä", toinen urakoitsija ihmettelee.
Kommunikointikielto hidasti päätöksentekoaMoni rakentaja ja suunnittelija on ollut pöyristynyt siitä, etteivät he ole saaneet keskustella keskenään. Kun suunnitelmiin tuli muutoksia, ja niitä tuli jatkuvasti, kaiken tiedon piti kulkea konsulttien kautta.
"Kysymykset laitettiin johonkin järjestelmään ja kytättiin koska rastien värit muuttuvat. Koskaan kukaan ei kysymyksiin vastannut", yksi alihankkija päivittelee.
"Ymmärrän, että Sweco on pelännyt tiedon karkaavan, mutta on eri asia, toimiiko se käytännössä", toinen urakoitsija kommentoi.
Suunnittelutoimisto A-insinöörit kirjoittaa käräjäoikeudelle toimittamassaan haastehakemuksessa, että kommunikointikielto aiheutti "tarpeettomia ongelmia töiden toteuttamiselle".
Muutenkin Länsimetron päätöksentekokyky saa kritiikkiä.
"Aina vaan selvitettiin ja selvitettiin, eikä päätöksiä syntynyt", alihankkija toteaa."
http://yle.fi/uutiset/3-9022192