Oli muuten aivan hilkulla, että asiaa voitiin lankaan käsitellä tänään valtuustossa, sillä kaupunginhallituksen ylimääräisen Kondis-hätäkokouksen pöytäkirjaa ei oltu tarkastettu ennen kokousta. Pöytäkirjantarkastaja Hellevi Lohva tuli jostain tarkastamaan pöytäkirjan mutta ei muuten osallistunut kokoukseen. (Aika erikoista muuten - yleensä vaaditaan pätevä syy varamiehen käyttöön).
No, kokoomus eittämättä pitää asiaa kovin tärkeänä ja on valmis varsin erikoislaatuiseen käsittelyjärjestykseen.
Kaava-asiat käsitellään johtosäännön mukaan Kh:n Suunnittelujaoksessa. Tämä asia ei siellä koskaan ole ollut. Kaikki tärkeät kaava-hankkeet luetellaan vuosittain lakisääteisessä kaavoitusohjelmassa. Tästä hankkeesta ei siellä mainita. Asemakaava-asiat esittelee kaupunginhallituksessa tekninen apulaiskaupunginjohtaja, tämän asia esitteli kj Lumio. Kun asia koskettaa myös vanhus-laitoshoitoa, niin olisi luullut, että sen sektorin lausunto asiasta olisi myös otettu edes asiakirjoihin liitteeksi. Nyt ei näin tehty.
Viime maanantaina oli valtuustoseminaari, jossa nimenomaan käsiteltiin kaupungin tämän osa-alueen kehityshankkeita ja tälle sektorille on luvassa 170 uutta työpaikkaa kolmen vuoden sisällä. Välittömästi tämän seminaarin jälkeen kokoontui kaupunginhallitus tuohon erilliseen Kondis-kokoukseen päättämään Kouhin esityksen mukaan mm. tästä ”kokonaisuuden, mikä käsittää lääkärin vastaanottotilat, sairaalaosaston (n. 16 paikkaa, käytettäväksi mm. toipilasosastona, omaishoidon ym. intervalli-osastona tms., dementiapotilasosaston (n. 32 paikkaa) saattohoito-osaston (n. 8 paikkaa), ei maankäyttömaksua peritä”
No, ensiksi asia eteni hitaasti ja nyt kuin ketsuppipulloilmiönä (ensiksi ei tule mitään sitten tulee kaikki syliin).
Näen, että virkamieskunnan, kaupunginjohtaja Lumio (kok) mukaan lukien, joutui kokoomuksen valtuustoryhmän ylikävelemäksi, tai oikeastaan lokaan painamaksi. Vallitsevaan yhteistyökuvioon kuuluu, että RKP myötäilee kokoomuksen tärkeitä asioita. Puolet demareista kannattaa mitä tahansa rakentamista.
On ikävää, että eri syistä hankkeen valmistelu on viivästynyt. En kyllä voi mitenkään hyväksyä, sitä että näin tärkeä hanke valmistellaan ohi viranhaltijoiden ja oikeiden elimien kautta (sos. terv ltk, Suunnittelujaos).
Voimantunnossaan kokoomus vielä viime hetkellä lisäsi päätösesitykseensä kohdan, jolla sidotaan seuraavienkin valtuustojen kädet. He esittivät, että luvatut hinnat ja ilmaisrakennusoikeudet ovat voimassa vuoteen 2012 asti (jos nyt oikein muistan - esitystä ei annettu kirjallisesti).
Kun kehitysjohtajana oli ex-kansanedustaja Heikki Koskinen (kok.) niin hän painotti kaupunginhallituksessa aina sitä, että "Päätetään mitä päätetään mutta päätetään oikeassa järjestyksessä."
Nyt tästä periaatteesta on kyllä lipsuttu pahasti.
On ikävää, että näin tärkeä hanke ei ole voinut edetä ripeämmin. Minä ymmärsin, että viivytys johtui osittain siitä, että koko korttelin kiinteistöjen aloitetta hankkeesta ei saatu kaupungin rattaisiin. Ymmärrän toisaalta hankkeen vetäjien turhautumisen ja sinänsä hienoa, että joku (Kouhi) panee töpinäksi. Olisi kuitenkin ollut ehkä kannattavaa suunnata kaupunginhallituksen energia ja suvereeni päätäntävalta asioiden valmistelussa siihen, että viranhaltijat olisivat asian valmistelleet kh:n enemmistön haluamalla tavalla. Hankkeella on varmaan periaatteellisia vastustajiakin ja nyt on vaarana, että tehdään hallinnollisia virheitä, joka taas voi palauttaa asian lähtöruutuun.