Kukko tuntuu olevan halpiskalja, Karikin olisi voinut kurvata liiteriin ja ostaa sitä samaan hintaa, olisi ollut kotimatkakin lyhyempi.
Taas on Vaasalaiset hullaantuneet yhdestä huuhaa-liikkeestä, mihin me sitäkin tarvitaan, Haanpääkin loppuu, moni iäkkäämpi myyjä jää työttömäksi, mummoilta katoaa heille rakas kauppa.
Miksi Vaasasta puuttuu yksi todella tarpeellinen palvelu, jokin asema joka myy polttoaineita edullisesti eikä näillä helvetillisillä kartellihinnoilla?
Niin. Haanpää kuihdutti mielestäni "Halpakaupan" eli Vaasan tekstiili ja lyhyttavara-aitan" ja kokemus parin päivän päästä.
Meinin Haanpäälle ostaakseni liitua klaffiini ja liitutaulumaalia. En löytänyt eikä liikkeessä ollut kuin yksi asiakas ja hän jutteli
kassan kanssa. Kävelin kassan lähelle ja katsoin kassaa mutta koska itse olen kassamyyjä niin en keskeyttänyt koska
tiedän, että kassa päättää kenen kanssa keskustellaan. Hän ei korvia lotkauttanut joten menin uudestaan etsimään
liituja ja liitutaulumaalia. Aikaa minulla oli vain 5 minuuttia. En löytänyt joten palasin kassalle ja katsoin josko
hän keskeyttäisi ja kysyisi mitä olen vailla.
Ei keskeyttänyt joten tein toisen kierroksen katsellen kaikki paikat. Viimein aikani loppui joten marssin ovelle. Tässä
kassa kysyi, että mitä olin vailla. No kysymys tuli niin väärässä paikassa kuin olla voi sillä ketä se tässä vaiheessa enää
edes kiinnostaisi kun olen jo ulko-ovella. Sanoin, että "nyt sillä ei ole väliä."
Työskentelen itse kassalla ja ulko ovella olevalta asiakkaalta kysely näyttäisi lähinnä naurtettavalta sillä asia kysytään
ennen kuin asiakas on menossa ulos eikä jälkeen.
Menin myöhemmin prismaan josta löysin liituja ja maalin löysin... uhummm... hyvä kysymys.... vaimo haki jostain.
Maalasin sillä 7 klaffia sillä tein niitä samalla usemman kun se meni vähän niinkuin samalla vaivalla ja kun osaan tehdä.
Kun tekee itse niin se on lähes ilmaista.