Nämä artifaktit, tai kuten sinä asiaa nimität "fragmentoitumiset, eivät suinkaan johdu vastaanottimesta vaan lähetyspäästä. Siellä on säästetty kaistanleveyttä ja tiputettu bittinopeutta, joka aiheutta artifakteja.
Kyllä ja Ei.
Eli loogisesti myös aiheuttavat. Tätä ei kuitenkaan lähetyspää kokonaan ole itse allekirjoittanut
Kokekeileppa kysyä, ja lainaa vastaus tänne.
Myöskään Fragmentoituminen eli nk. "palikoituminen", alias ( mosaikkikuva), ei
ole mitenkään omani, tai itse keksimäni nimitys ilmiöstä, vaan yleisin nimitys
vieläkin ilmenevistä kyseisistä häiriöistä, digikuvan lähetystä koskien.
Kuvaputkitöllöllä on vain se hyvä ominaisuus, että vaikka se pehmentää kuvaa se pehmentää myös artifakteja ja ne eivät häiritse.
Totta ja kadun syvästi esim. oman laadukkaan kuvaputkitöllöni vaihtoa Lcd versioon digiajan
alkuaikojen suureen innostukseen, eli tähän television "vallankumoukseen" viitaten.
Tätä vahvistaa etenkin jo alussa havaitsemani seikka kuvanlaadusta, joka terävyys poislukien
luonnollisuudessaan kallistui ehdottomasti kuvaputken puolelle luonnollisemman väriskalan ohella.
Suurin syy kuitenkin kyseiseen muutokseen ns. Tauluteeveen suhteen, uskon muilla
kuin itsellänikin olleen tilansäästö, näihin suurempiin kuvaputki kolosseihin verraten.
Tois sijaisena sitten nämä kyseiset ikuiset "valmiudet", eli sitä teräväpiirtokulttuuria uneksien.