Luin, ja siksi kommentoin, koska sinä Lauri hakemalla haet ja yrität sysätä aina kaikki maahanmuutttajan tai maahanmuuton syyksi.
Eli blogistilta aika naurettavaa yleistämistä, että turkkilaiset hyväksyvät lapsen hyväksikäytön kulttuurillisista syistä (tai että suomalainen vaimo olisi siksi hyväksynyt). Huh, huh. Eli mielestäni verrattavissa hyvinkin pikku Eerikan tapaukseen. Yhteiskunta ei pysty huomaamaan ja auttamaan lasta ajoissa.
Blogistilla oli myös hyvinkin valikoiva tiedonvälitys siinä suhteessa, että Suomessakin suomalaisissa perheissä perheväkivalta on valitettavasti hirvittävän yleistä. Lisäksi suomalaiset hyväksyvät aivan liian kovalla prosentilla lapsen fyysisen kurittamisen. Iso osa perheväkivallasta (kantasuomalaisten välillä) ei ikinä tule viranomaisten tietoon, miten siis turkkilainen-suomalainen nainen yhdistelmä siitä eroaisi. Voisinpa jopa veikata niin, että yleisintä perheväkivalta on suomalainen mies-thaimaalainen vaimo suhteissa. Tätä perussuomalaiset eivät kuitenkaan kritisoi jostain syystä. Hyvin, hyvin valikoivaa aina.
Suurin syy on yhteiskuntamme, joka tarttuu väkivaltaan eri muodoissaan aivan liian voimattomasti. Koiran puremasta saa joutua pulittamaan moninkertaisesti enemmän kuin raiskauksesta. Jopa enemmän kuin lapsen raiskauksesta. Väkivalta pitäisi karsia pois kovemmalla kädellä, jo varhaisessa vaiheessa. Ilman poikkeuksia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288557697726.htmlhttp://www.lansi-savo.fi/uutiset/l%C3%A4hell%C3%A4/vankeutta-ja-kymppitonnin-korvaukset-raiskauksesta-kauppakeskuksessa-52980Lisäys:
se tuntuu tosiaan tekopyhältä, että nainen oli töissä lastensuojeluliitossa. Valitettavasti liian usein myös kantasuomalaissa perheissä nainen jostain syystä hyväksyy pahoinpitelyt, toivoo, että mies ei toistaisi tekoaan jne.... Uskotaan parempaan ja toivotaan muuttuvan paremmaksi.
Tuossa linkki wikipediaan, jos Lauria kiinnostaa....
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perhev%C3%A4kivaltaepäilen kuitenkin, että ei kiinnosta, koska ei löydy aineistoa, jolla taas voisi laittaa kaikki maahanmuuton piikkiin
Lisäys:
Luitko itse muuten seuraavaa linkkiä:
http://www.hs.fi/kotimaa/Huumepiirien+raaka+velanperint%C3%A4+tuli+%C3%84%C3%A4nekoskelle/a1365996142076?ref=hs-hitaat-e-2Maahanmuuttajia ei ole paljon, työllistyneet hyvin, suurin osa venäläisiä ja thaimaalaisia. Kuitenkin samoja ongelmia, jotka on Laurin mielestä aina maahanmuuton syytä.